31 elokuuta 2024

Elokuussa loppuun käytetyt 2024

 

Moikka,
kesän viimeinen virallinen kuukausi taitaa sitten olla loppunsa päässä. On aika käydä lävitse elokuussa loppuun käytetty kosmetiikka. Tässä kuussa loppui useampi isokokoinen tuote ja siitä olen kyllä tyytyväinen! Halusin ottaa kuvat terassilta vielä kesän hengessä, viimeisimmän keräämäni peltokumpun edessä. 



Treaclemoon brazilian love suihkugeeli, reilu 500ml pakkauskoko. Tämän tuoksu on ihana ja jäljittelee Sol De Janeiron Bum Bum-sarjan tuoksua. Reilu tuote, näin isossa pakkauskoossa voisi olla vaikka pumppu. 

Elizabeth Arden Green Tea Honey Drops ihonhoitovoide, myös reilu 500ml pakkaus. Tämän tuoksu on niin ihana, rauhoittava ja spa-mainen. Hankin tätä kyllä uudelleen ja eipä ollut mun ensimmäinen kerta, kun käytin tätä voidetta. Erittäin mukavasti levittyvä, upean tuoksuinen, kaikin puolin miellyttävä.

ACO Self Tanning Lotion, pidin kovasti tästä itseruskettavasta voiteesta. En pitäisi tätä kuitenkaan minään täydellisenä Self Tanning tuotteena vaan oikeastaan sanoisin tämän olevan päivettävä tuote. Toki tällä saisi täydellisen itseruskettavan, jos tätä vain laittaisi peräkkäisinä iltoina yötä vasten. Käyttäisin tätä kyllä mieluusti uudelleen.

Four Reason Toning shampoo sävyssä Pearl, käytinkin tätä edellisimmän kampaajakäynnin jälkeen, kun otin raidat. En ottanut tuolloin sävytystä, jotenkin se tuntuu rahastukselta kun pohjalta on jo blondi niin ei se sävytys mulle mitään ihmeitä enää tee. Joten tällä sai sitten aina kirkastettua ja taitettua hiusten väriä eri suuntiin.



Sheet maskeja mulla olikin Stay Well Classicin Firming-maski, näitä edullisia ja helppokäyttöisiä. Oli myös kaksi Holika Holikan Cucumber-maskia, jotka käytin. Myös yksi Frudia Citrus Brightening mask, tosi söpö pakkaus. Ostin noita Nivean MicellAIR 3in1 puhdistusliinoja kesäksi, helpottamaan meikinpoistoa.



Mizon Snail Repair Eye cream, nämä ei ole mun juttu. En vaan saa näitä käytettyä. Luojalle kiitos geeneistäni, joiden johdosta minun silmänympärysihossani ei ole vieläkään yhtään ryppyä kolmenkymmenen yhden vuoden iässä.

The Body Shop Cherries & Cheer käsivoide, ihanan makea ja paksu käsivoide. Olisi voinut tätä ostaa pari purkkia, niin riittäisi myöhemmäksi tällainen mukava maku.

Garnier 2in1 Eye Make-up remover, jatkuvassa käytössä.

Wella Luxe Oil hiusöljy, ihanan makean tuoksuinen ja sopivan rasvaista muttei liian öljyistä. Tämä on helppo levittää ohimoalueelle kuin latvoihin ja koko hiuksiin. Hankin nyt Paul Mitchelin Super Skinny hair seerumin. 

Epic Ink liner sävy brown, huomasitteko sitä edes tuosta kuvan oikeasta reunasta pystyssä? Tämä ruskea sävy on mukava, antaa terävyyttä katseeseen ohuellakin rajauksella -muttei ole niin voimakas kuin musta. Tarvitsen ehdottomasti myös jatkossa ruskean rajauskynän.

Testerikoot


Muutama pieni testeri. Vichyn seerumi oli ihan ok, oli semmonen geelimäinen. En tuon mininäytteen perusteella ostaisi. Ritualsin huonetuoksu Sweet Jasmine oli ihana ja kesti mielestäni pitkään, tuo taitaa olla sellainen deluxe-kokoinen näyte. Taisinkin ostaa tästä juuri täysikokoisen tuotteen. qSitten pikkuruinen Nivea Soft Cream, tosi hyvä voide ja tätä kyllä voisi hankkia ihan vartalovoiteeksi. Ja joku pieni Clarinsin seeruminäyte.

13 elokuuta 2024

Syntymäpäivänä saadut etuudet

 

Täytin eilen vuosia, hurjat 31-vuotta. Kun asiaa alkaa miettimään, syntymäpäivissä on nykyään aina hieman vähemmän iloa ja juhlaa. En haluaisi enää ikääntyä, menettää nuoruutta, kimmoisaa ihoa ja parhaita vuosia! Mutta onhan sitä elämää edessä, ja nykymaailmassa ihminen voi elää juuri sitä elämää kuin haluaa ja olla niin nuorekas, kuin haluaa ja milloin vain haluaa. Minua muistettiin ihanilla lahjoilla ja olen erittäin kiitollinen.

Synttärit ovat hyvä markkinointikeino eri yrityksille ja aloinkin saamaan jo edellisenä iltana ensimmäisiä tarjouksia, syntymäpäivieni kunniaksi. Ajattelin, että otan edut tähän ylös!

Ilmaisia tuotteita tai muuta palvelua syntymäpäivänä kanta-asiakkailleen tarjoavat useat palvelut. Ainakin alla olevat palvelut antoivat tuotteita ilmaiseksi tai vähintään seuraavien ostosten yhteydessä. Rituals esimerkiksi antoi viimevuonna ostosten yhteydessä minulle käsisaippuan ja tänävuonna ostosten yhteydessä tarjolla oli vartalokuorinta. Mietin, tarkistaako Finnkinolla kukaan kassalla, oletko ostanut leffalippua, vai voisiko vain hakea popparit vaikka kotiin?

  • Kicks tarjoaa 2,5 € alennuksen ostoksista
  • Club CHANGE antaa 1 kpl MyPanties alushousuja jäsenilleen
  • Finnkino tarjoaa S-koon popcornit seuraavan elokuvakäynnin yhteydessä
  • Rituals antaa ilmaisen tuotteen ostosten yhteydessä
  • Lidl Plus antaa ilmaisen suklaalevyn

Alennuskoodeja minulle myönsivät, alla olevat listatut palveluntarjoajat. Pistin nyt tuon Ikaalisten Matkatoimiston 20 eur etukoodin myös alle, vaikka se on periaatteessa samalla tavalla rahallinen, mutta onhan tuo sellainen koukku, jolla yritetään saada asiakas käyttämään heidän palveluita.

  • Cubus tarjoaa -20 % yhdestä ostokerrasta
  • Zalando tarjoaa -15 % yhdestä ostokerrasta, tilauksen vähimmäisarvo 100€
  • Sokos tarjoaa -25 % yhdestä ostokerrasta vain verkkokaupassa
  • H&M tarjoaa -25 % yhdestä tuotteesta
  • Suomalainen Kirjakauppa tarjoaa -5 % yhdestä ostokerrasta
  • imt.fi antaa 20 € alennuskoodin yhdestä varauksesta

Mitä muita etuja olette saaneet? Lapsena Mc Donalds tarjosi lähialueen lapsille ilmaisen HappyMealin syntymäpäivinä tiettyihin ikävuosiin asti. Olen myös aikanaan saanut Plantagenilta ilmaiset syntymäpäiväruusut, näiden osalta ei tosin enää löytynyt mitään mainintaa, joten etu on varmaankin poistunut. Suurin osa näistä eduista muuten vanhenee 1-2 viikossa ja jotkut ovat jopa kuukauden voimassa!

01 elokuuta 2024

Heinäkuussa loppuun käytetyt 2024

*-merkityt saatuja ilmaistuotteita


Nyt ollaan jo elokuussa! Silloin on monta mahtavaa juttua, tärkeimmät niistä tietysti omat synttärit ja sitten tulee muuta sellaista joka tuo lapsuuden mieleen, kuten koulujen alku ja kesälomien loppu useimmiten. Nytkin mun viimeiset lomapäivät menevät juuri ja juuri elokuun puolelle. Tänäkesänä ei tullut sitten tehtyä lomalla matkaa, vaikka toukokuussa kävin Berliinissä viettämässä pitkää viikonloppua. Tuli kuitenkin tehtyä monia juttuja, kuten ullakon siivous ja turhista hommista eroon hankkiutuminen, luin kolme kirjaa, kävin uimassa ulkona, maauimalassa myös kolmesti sekä uimahallilla, katselin TV-ohjelmia, kävin festareilla (ja vielä yhdet tulossa), tein kotimaan matkan Turkuun, kävin Lammassaaressa, muutenkin vietin paljon aikaa luonnossa ja varmaan lukuisia jäätelöitä, kotitöitä, nurmikon leikkuita sun muuta shoppailua.

Loppuneita oli kohtuullinen määrä, 7 sheet maskia ja yksi jalkamaski, viisi meikkituotetta, neljä vartalotuotetta, yksi hiustuote ja kaksi kasvotuotetta. Sitten on muutama testeri. Ilman testereitä loppuun käytettyjä heinäkuussa oli yhteensä 20 kappaletta!



Some By Me Glow Serum Mask, pidin tästä maskista. Se oli ihan hyvä ja tuli kaupanpäällisenä. En varmaan erikseen ostaisi, brändi on minulle tuntematon.
Stay Well Classix Moisturizing face sheet mask (3kpl), edullisimmat kasvomaskit Prismasta. Sopii hyvin käytettäväksi myös kuumiin kesäpäiviin ja pöyrälenkkien jälkeen, kun kasvoja kuumottaa tai kiristää auringossa oleminen.
Stay Well Classic Firming face sheet mask, yhtä hyviä mielestäni ja on tullut ostettua näitä hinnan puolesta.
Frudia Green Grape Pore Control Mask, hyvältä tuoksuva maski, mielestäni ei tästä mitään erityisen huonoa sanottavaa muttei jäänyt erityisesti mieleenkään. Voisin ostaa toiste.
Frudia Blueberry Hydrating Mask, myös ihanan tuoksuinen maski jonka voisin hankkia uudelleen.



Holika Holika Baby Silky Foot mask sheet, jalkoja kosteuttava maski. Tästä sellainen, että oli niin herkullisen tuoksuinen ja siitä täydet pisteet, ihanan karkkinen ja makea. Sisältää sheavoita. En enää pidä kuorivista jalka-maskeista, niin tällaiset välillä on mukavaa käyttää.



*LH Cosmetics On set setting spray, kesti kauan käyttää tämä. Oli enemmän arkikäytössä. En rehellisesti tiedä, pidentääkö All Nigterkaan oikeasti meikin kestoa huomattavasti, mutta tulee suihkittua tietysti ja sitä onkin yksi purkki käytössä. Kokemukseni perusteella jatkan All Nighterin käyttöä, joten tämä vaikkakin oli ihan ookoo, en ostaisi erikseen.

*Max Factror Miracle Pure Concealer, en ole oikein concealer tyyppi enää. Se tekee turhan paksun kerroksen kohtiin, joihin sitä käyttää ja ehkä tämä ei vain ollut ns. riittävän peittävä ominaisuuksiltaan. Kyllä tämä kesti satunnaisessa käytössä vuoden päivät ja nyt jo osittain hygieniasyistä pistän tämän eteenpäin. En ostaisi erikseen.

NYX Epic Wear Waterproof, kiva jos haluaa vedenkestävän eyelinerin, sillä kestää kostumista. On paksumpaa, kiiltävämpää ja syvemmän mustaa kuin vaikka Epic Ink Linerin lopputulos. Pidin tästä kyllä, levitin ei ole niin hyvä mielestäni (liian löysä/pitkä suti). Ostaisin kyllä toiste, jos toivoisin tätä lopputulosta. Nykyään koitan tehdä luonnollisemmat rajaukset.

Eylure 18 Hour Lash Glue, ihan hyvä ripsiliima, taitaa olla samaa kamaa, mitä ripsien mukana tulevissa pikkupulloissa on mukana. Hankin nyt sellaisen toisen josta kuitenkin pidän enemmän.

w7 Microblade Brow Pencil sävy Brunette, Normalin halpis kulmakynä. Pidin tästä kyllä loppujen lopulta, ihan hyvä pigmentti ja levittyi hyvin - ei siis suurta eroa oikeastaan NYX:n kynään verrattuna. En näkisi syytä, miksen ostaisi tätä toiste.



La Roche-Posay Anthelios UV SPF50, korkean aurinkosuojan sisältävä litku. Tämä on varmaan tarkoitettu kasvoille, mutta mielestäni tuotteesta tuli vuodessa hieman rakeista, joten käytin tätä tatuoinneilleni. En ostaisi tätä enää, sillä koostumukseltaan tämä on liian juoksevaa makuuni.

Hawaiian Tropic Silk Hydration SPF15, sopiva aurinkosuoja Suomen kesällä iholleni. Tätä on helppo levittää, koska kyseessä on aerosoli. Tuoksu on miellyttävä, tosiaan helppokäyttöinen ja hyvä tuote. Ostin joskus näitä naurettavan halpaan hintaan Lykolta useita kappaleita ja avasin juuri viimeisen. Tämä aurinkovoide on mielestäni hyvä, kevyt, ei mitään huonoa sanottavaa, joten ostaisin uudelleen. Aerosoleista sanon sen verran, että aiheuttaa samaa kuin dödö eli vie happea kun pursottaa ja voi mennä ns. henkeen, joten ei varmaan sovi tuoksuherkille tai astmaatikoille.

treaclemoon Brazilian Love rich body lotion, ihanan tuoksuinen voide. Muistuttaa etäisesti Sol De Janeiron Bum Bum Creamin tuoksua. Koostumukseltaan ohut ja sopikin siksi erinomaisesti kesään. Pakkauskoko kohtuullinen 250ml, tosin ei saa käännettyä esim. ylösalaisin loppua kohden korkin hassun muodon vuoksi, mutta helppo irrottaa voimakkaasti kääntämällä. Ei olisi erityistä syytä, miksen kokeilisi tätä uudelleen, mutta pidän vaihtelusta joten en luultavasti hetkeen hanki tätä uudestaan.

Dove Original deodorant, tavanomainen dödö. Tuoksu on raikas, pidän siitä. Pitkästä aikaa multa loppui dödö?? Elkää hätäilkö, en onneksi tuoksu oikeasti hieltä vaikken ole mikään dödöjen suurkuluttaja. Olenkin viimeisen vuoden opetellut kovasti taas dödöjen aktiivista käyttöä. Tämä oli mielestäni hyvä, tuoksu on fresh, joten ostaisin uudelleen.



HaruHaru Wonder Black Rice Serum, tämä on hyvä. Pumppu on helppokäyttöinen, seerumi imeytyy hyvin, pidän tästä kovasti! Olen aiemmin tutustunut tähän tuotteeseen yhteistyön kautta ja nyt tämä on toinen pulloni, joten hankin ja hankkisin toistekin. Pakkaus on myös mielestäni todella kaunis.

The Ordinary AHA 30%+BHA 2% Peeling Solution, multahan meni vuosia saada tämä pieni käytettyä! En ole mikään aktiivinen kasvojen kuorija ja ehkä siksi mun iho onkin niin hyvässä kunnossa, kun en ole sitä "ylikäsitellyt". Tämä on kyllä hyvä happokuorinta kotikäyttöön ja jos kaipaan vastaavaa kuorintaa, hankkisin uudelleen. Tämä ei sovellu kesällä käytettäväksi, ellei muista jatkuvasti käyttää UV-suojaa. 



Biozell Color Mask sävy Marshmallow, ei ollut mikään paras. Laitoin kuviaan hiukseen ja kesti noin kaksi viikkoa, vaikka käytin loput pesussa hoitoaineena. On tosiaan todella vaalea. Ei mikään paras näistä sävyistä, joten en hankkisi tätä uusiksi.

Testerit:
Some By Me Repair Cream
, muistelen että pidin tästä. Pitäisi testata kokonainen kasvovoide.
Louis Vuitton Fleur Du Désert EdP, mun lempi tuoksu LV:ltä. Helsingin liikkeessä näitä voi päästä tuoksuttelemaan ja olenkin saanut välillä mukaan näitä testereitä. Tämä oli mun viimoinen LV:n testeri, joten mikäli ikinä eksymme enää nahkakauppaliikkeeseen, saa nähdä, jaetaanko näitä enää ostosten mukaan.