03 lokakuuta 2024

Syyskuussa loppuun käytetyt 2024

*-merkitty tuote saatu ilmaistuote


Se on sitten loppumaton lokakuu, eli syksy on kyllä jo täysillä käynnissä koko Suomessa! Syyskuussa loppuun käytetty kosmetiikka on kirjoituksen aihe. Nyt oli aika tasaisesti kaikenlaista tuotetta loppunut, ja niistä lyhyet esittelyt tässä kirjoituksessa.

Loppuneita oli yhteensä 14 kappaletta ja niistä 5 kappaletta oli kertakäyttöisiä sheet maskeja. Lisäksi lopussa vino pino kaikenlaisia testerilappusia, joita on nyt tullut käytettyä.

Rituals.. M'gouna hand balm, makeaa käsivoidetta. On ohuemman puoleinen, eikä sellaista runsasta tai paksua. Tämä pakkaus oli melko huono, sillä viimeiset millit jää pohjaan eikä ne osu pilliin ja purkin kääntö ylösalaisin ei ole niin helppoa.

ziaja olive oil hand cream, ihanan tuoksuista ja runsasta, rikasta voidetta. Levittyy hyvin ja kuivuu mukavasti, ziajan käsivoiteet on ihan luottotuotteita. Jämätkin saa ulos, kun ensin ravistaa ns. kylkisuuntaan ja sitten pystysuuntaan.

Mesauda Rock Nail, sain tämän äidiltä varmaankin, kun hänellä jäi käyttämättä. Pohjalakka, pidin kyllä itse, mutta on joku random goodiebox merkki jota ei myydä Suomessa.

*haruharu wonder black rice hyaluronic toner, kosteuttava kasvovesi. Tätä aina tuli tuputeltua kasvojenpesun lopuksi kasvoihin. Tuote on kyllä hyvä, mutta jotenkin meni todella pitkään saada tämä käytettyä. Ei sovi käytettäväksi kyllä vanulapulla.

BBIA never die mascara, ei ollut mielestäni kummoinen. Kuituja tippui usein silmiin laittovaiheessa ja kesken päivää. Ripset kyllä näytti kivoilta, muttei tullut niinkään lisää pitutta niistä kuiduistakaan.

The Body Shop Strawberry shower scrub, mielestäni menee saippuasta, jossa on mietoja hierovia partikkeleita. Käytin tätä suihkusaippuana kesällä maauimalareissuilla ja uimahalleilla. Tuoksu ihan kiva, mutten kyllä hanki enää näitä, ainakaan kuorintaa varten.

Batiste Overnight dry shampoo, mukavan kevyttä kuivashampoota. En enää ostaisi kyllä sitä XXL-volumea, sillä mielestäni tulee turhan tahmaiseksi hiukset. Tämä oli fresh, ihan jo tuoksu oli todella hyvä ja toimi kivasti yön yli. Käytin kyllä välillä aamulla ennen töitä ja toimi mielestäni hyvin myös "ohuena" kuivashampoona. 

Garnier Fructis Banana hair food, ihanan banaanin tuoksuinen hiusmaski. Käytin usein suihkussa hoitoaineena, shampoon jälkeen, sopi minulle parhaiten tuohon käyttöön. On jo moneskin purkki tätä tuotetta ja tulen myös jatkossa ostamaan tuotteen uudelleen. Uusi pakkaus ei ole tosin niin kaunis, edellinen desing toi mielikuvan, että tuote sisältää enemmän luonnollisia ainesosia.

Wella Invigo Nutri Enrich conditioner, minulla on ollutkin tätä hoitoainetta jo aiemmin. On oikeastaan tosi kivan tuoksuinen, goji-marjojen mieto tuoksu erottuu kyllä. On hoitoaineena hieman ohuempaa, mutta silti hoitaa latvoja oikein kivasti. 

esfolio Milk Essense mask sheet (2kpl), hauskaan pakkaukseen pakatut kasvomaskit. Nämä on kyllä mielestäni hyviä hinta-laatusuhteelta ja asettuu kasvoille hyvin.
Stay Well Classic Moisturizing sheet mask, nämä Prismasta edullisimmatkin kasvomaskit ovat aika hyviä kyllä mielestäni, joten niitä aina aika-ajoin käyttelen myös.
esfolio Honey Moisture Foot Mask, jalkamaskit on ihan kivoja, varsinkin nämä kosteuttavat. Nyt uidessa jalat kyllä saa samalla "vesikylpyä" mutta näitä maskeja on mukava käyttää ja jos ei uisi, nämä pehmentävät jalat kyllä hyvin. En käytä enää pääasiassa ollenkaan erikseen kuorivia sukkia.
Etude moistfull collagen sheet mask, hyvä kasvomaski. Tämä on hieman arvokkaampi, mutta laadukkaalta merkiltä on mukava ostaa myös hieman arvokkaampia kasvomaskeja. Pidin ja ei ollut tästä tuotteesta ensimmäinen kokemukseni.

Testerit


Useammat K-Beautyn näytteet. Mizonin Snail-sarjasta sy-voide olikin jo tuttua ja ehdottomasti näiden perusteella, minunkin varmaan pitäisi ostaa näitä käyttööni.